Polttopuut | Etusivu | Wanhat uunit | Uustuotanto | Pelti-ja Kuparikateuunit | Muurarilta tilaustyönä takat | Uunin luukut | Yhdistystietoja | Arviointi | Historiaa | Linkit
Kaakeliuunien historiaa, lähes 500 vuotta Kirjoitus on koottu Turun historiallisen museon aineistoon perustuvan Erik Berghin tutkielman pohjalta. Kokosi Jaakko Vartia Ensimmäiset uunit Suomessa ja Pohjoismaissa Turun linnaan tehtiin kaakeliuuni v. 1543. Linnan inventointiluettelossa v. 1562 mainitaan uunien tekijänä savenvalaja. Samana vuonna asettui linnaan asumaan Juhana Herttua. Kalmariin kutsuttiin v. 1582 saksalainen ruukuntekijä ja jo kymmenen vuotta aiemmin oli Borgholmin ja Kalmarin linnoihin rakennettu kaakeliuunit. Tukholman linnasta on tietoja kaakeliuuneista 1560-luvulta. Vanhimmat Nunnakirkosta maalöytöinä löydetyt kaakelit ajottuvat 1500-luvun lopulle ja niiden tekopaikka ja - tapa sijoittavat ne Saksaan Nürnbergin alueelle, ja niissä on nähtävissä voimakas Italian renessanssin vaikutus. Kaakelit ovat kooltaan 17 * 17 cm, väreinä vihreä, ruskeapuna, ja -kelta lasitettuna. Aiheina muotokuvat, maljakot ja groteskisti muotoillut ihmishahmot. Vastaavia on löydetty Göteborgista. Ei vielä savuhormiakaan Sen ajan kaakeliuunit olivat avoliesien "varaajayksiköitä", niissä ei ollut edes savuhormia, vaan niihin nostettiin lieden hiillos yöksi lämmittämään massiivista "patteria". Vähitellen kehittyi savuhormillinen malli ja Turun linnan inventointiluettelossa v. 1634 mainitaan "Uudessa Tilihuoneessa kolme kaakeliuunia rautapelteineen ja muine tarpeineen". Jalmari Finne mainitsee vihreälasitteisia kaakeliuuneja pelteineen ja suuluukkuineen rakennetun 1600-luvun lopulla sotilasvirkataloihin. Kuitenkin samassa yhteydessä mainitaan myös takka, joten uunit saattoivat olla edelleen tarkoitetut lähinnä hiilloksen säilyttämiseen. Ensimmäiset piirustukset, vanhin uuni Kaakeliuunin rakennepiirustus ilmestyy ensimmäisen kerran niinkin myöhään kuin 1695 Tukholman muurariammattikunnan mestarinäytepiirustuksena. Suomen vanhin kaakeliuuni löytyy Kristiinankaupungista Lebellin talosta ja ajoittuu 1760-luvulle, mutta on tyypiltään 1700-luvun alun mallia. Virossa rakennettiin 1730-luvulta lähtien siroja pieniä mustalasitteisia kaakeliuuneja, jotka seisoivat jaloillaan kuin lipastot, pienentyen porrasmaisesti ylöspäin. Uunien edustassa oli pyörökaarisyvennys, jossa korkeata tukkalaitetta ja avonaista kaula-aukkoa kantavaa naista esittävä reliefi. Delftiläinen malli, Rörstrand Samoihin aikoihin lyijylasitteisen kaakelin kanssa käytettiin Ruotsissa siniseksi maalattua ns. hampurinkaakelia, joka sai vaikutteensa Delftin maineikkaasta fajanssituotannosta, aiheinaan mytologia ja raamatunkirjoitukset, kaupunki-, puutarha- ja maalaisnäkymät. Kun Rörstrand perustettiin, mainittiin yhtiösopimuksessa, että se tehtiin "delftiläisen mallin" mukaan, hollantilais-saksalaisen tyyliin. Kaakelit olivat koristellut sinisin kuvioin valkoisella pohjalla. Vuoteen 1763 asti tuli uunintekijän , päästäkseen Tukholman ammattikuntaan, tehdä mestarinäytteenään "vinokattoiselle keskiseinämälle sini-valkoinen kaakeliuuni, jossa oli kierrekulmat ja jalusta". Barokista rokokoohon Myöhemmin saa myöhäisbarokin raskaat muodot ja värit väistyä kepeämmän ja vaalempisävyisen rokokoon tieltä. Ranskalainen cheminé-uuni on vaikuttanut voimakkaasti mm. Carl Hårlemanin ja hänen vaikutuspiirinsä suunnittelemiksi arvioituihin uunipiirroksiin 1750-luvulla ja jonka kaltaisia Rörstrand sittemmin valmisti. Erik Bergh: "Vuoden 1740 paikkeilla neliönmuotoinen (yleensä noin 18 * 18 cm) kaakeli väistyi huomattavasti kookkaamman suunnikkaanmuotoisen, pystyasentoon muurattavan tieltä. Tulipesän aukko myös tehtiin suurempi. "Kierrenurkat" jätettiin pois ja kaakeliuunin yläosa vedettiin sisään niin, että uuni muodostui kaappimaiseksi. Jalka- Ja ylälistat saivat tyypilliset kouru- ja pyöröprofiilit, jotka sitten vähäisin muutoksin säilyivät vuosisadan loppuun. 1700-luvun keskivaiheilla oli tämätasaisen ruotsalaisen rokokoo-kaakeliuunin standardimuoto täysin kehittynyt." Pyöreä kaakeliuuni, puupula Suunnilleen samoihin aikoihin kehittyi toinen yleistyyppi: lieriönmuotoinen kaakeliuuni, jossa saattoi olla lokero ja pyöreä lista. Tämä uunityyppi tuntuu olevan aito ruotsalainen luomus. Teknisesti uunit olivat edelleen toistensa kaltaisia: niissä oli vain yksi pystysuora savukanava, josta toki savu kulki hyvin ulos, mutta niin kulki yhtälailla lämpökin. Valtakunnan metsien hiipuminen kirjaimellisesti savuna ilmaan saikin 1700-luvun jälkipuoliskolla valistusajan valtio- ja talousmihet pohtimaan vakavasti tulisijojen rakenteen parantamista taloudellisemmaksi puun käytön suhteen. Nykyaikaisen vastavirtauunin keksiminen Yli-intendentti C.J. Cronstedt määrättiin esittämään mietintö asiasta Kuninkaalliselle Majesteetille v. 1767. Yhdessä kenraali Fabian Wreden kanssa Cronstedt laati piirustukset savukanavilla varustetuista kaakeliuuneista ja teki pienet, puiset pienoismaalit. Suunnitelmat julkaistiin valtioneuvoston toimesta pienenä kirjasena: "Kuvaus kaakeliuunien uudesta polttopuita säästävästä tavasta". Jo samana vuonna muurattiin valtaneuvos Gyllenstiernalle kaksi kaakeliuunia, joissa savukanavat kävivät "ristiin rastiin" sekä "uuden mallisen tiiliuunin, jossa tuli kuki viiteen kertaan ylös ja alas". Uusi rakenne otettiin käyttöön laajasti Ruotsissa ja Gripsholmin linnan uudisrakennus varustettiin näillä "putkellisilla" uuneilla. Kaikista 1700-luvun kaakeliuuneista kaksi kolmasosaa ovat näitä putkellisia ja ja näin ollen myös pienemmällä suuaukolla varustettuja. Kaakeliuunit ja mestarit Suomessa On itsestään selvää, että kaakeliuuneja ei ole säilynyt Suomessa 1700-luvulta niin runsaasti kuin Ruotsissa. Niitä ei tänne siinä määrin rakennettu ja sodankäynnit hävittivät jo rakennettuja. Vihreä- ja ruskealasitteisia uuneja tehtiin Turussa jo vuosisadan alussa. Savenvalajien ammattikunnan perustamiskirja julkaistiin Turussa vuonna 1738, joskin vielä myöhemminkin suuri osa mestareista halusi kuulua Tukholman ammattikuntaan. Vuonna 1763 Turussa toimi kolme mestaria, Matti Holmberg, Petter Sessling ja Carl Deutsch, jotka kaikki olivat saaneet mestarinkirjansa Tukholmassa. Heidät määrättiin perustamaan/ uudistamaan savenvalajien ammattikunta, johon sittemmin saattoi liittyä alueen kaakeliuunintekijät, savenvajat ja ruukuntekijät, tekiväthän he enimmäkseen samankaltaista työtä. On esimerkkejä, joissa ruukuntekijä on tehnyt työn ja sen viimeistelee savenvalaja. Kesällä 1735 anoo Johan Walckin leski lupaa yhdessä savenvalaja Schultzin kanssa polttaa kaakeleita markkinoille. Tulipalovaara Verstaansa sijaitsi kaupunkialueella ja maaherra oli määrännyt, että tulipalovaaran vuoksi ei niitä enää saanut kaupunkiin rakentaa. Lisäksi oli helle. Anojat kertoivat uuniensa kuitenkin olevan parempikuntoisia ja turvallisempi kuin leivinuunien mm. savupiipun suojuksen takia. Lupa myönnettiin, kunhan polttoa tarkoin valvottiin ja suuret vesisammiot pidettiin täysinä lähettyvillä. Tällaisia vielä kaupungissa sijaitsevien kaakeliverstaiden käyttöä saattoi pormestari rajoittaa määräämällä tiilien polton sadesään ajalle. Vuokralaisen kaakeliuuni Eräs ruskea kaakeliuuni, minkä "inspehtori" Schenbeck 1724 muurautti Christina Hutajan taloon oli Johan Walckin taidonnäyte. Mainittu talonomistaja ei kuitenkaan hyväksynyt sitä vuokralaisensa menettelyä, että tämä tahtoi "omaksi mukavuudekseen pystyttää saliin kaakeliuunin ja laskea hinnan vuokraan, mutta koska hyvin voidaan ilman sitä tavallisella takalla tulla toimeen, niin katsotaan se Herra Inspehtorin maksettavaksi, mistä syystä on Herra Inspehtorin oma ehdon vallan asia ottaa se mukaansa talosta muuttaessaan." Kaksi peltiä! Kaakeliuunia pidettiin siis enemmän tai vähemmän ylellisyytenä. Schenbeckillä oli kaikesta päättäen tavattoman suuret vaatimukset mukavuuteen nähden. Hän panetti mm. kaksinkertaiset pellit keittiönuuniin. Tämä oli tavatonta ja sen katsottiin johtuvan "herra Inspehtorin oman erikoisuuden tavoittelusta, koskapa hyvin voidaan tulla toimeen yhdellä pellillä. Uuneja ja uuneja Turun kaupunkitalojen palovakuutuskirjat osittavat, että vihreälasitteiset kaakeliuunit olivat sangen tavallisia 1700-luvun viimeisillä vuosikymmenillä, samoinkuin muuratut tiiliuunit. Fajanssi- ja porsliiniuuneja sensijaan esiintyi vain hienompien talojen edustushuoneissa. Tavattoman loisteliaalta tuntui aikalaisista varmaankin raatimies Chr. Trappin kolmikerroksinen kivitalo Pohjoiskorttelin N:o 1:ssä. Kiinteistössä oli vuonna 1791 kokonaista 8 "porsliinista" tehtyä sekä 12 vihreälasitteista kaakeliuunia. Ylelliseen tapaan oli sisustettu myös professori Gust. Pippingin puinen kulmatalo Jokikadun varrella viisine porsliinikaakeliuuneineen. Turun museolla oli onni saada haltuunsa v. 1900 revitystä Eteläkorttelin talosta n:o 58 ( nykyisin Läntinen Rantakatu n:o 17) kolme rokokookaakeliuunia, jotka maalatuin koristeluin edustavat aikaa vuosina 1770 - 1790. |